Nopein arvio saa nyrkkisäännöllä: asuntolainaa myönnetään harvoin yli 4,5-kertaisesti bruttovuosituloihin nähden. 4 000 euroa kuussa ansaitseva saa siis suuruusluokaltaan 216 000 euron lainan.
Se on lähtöluku, ei vastaus. Nyrkkisääntö kertoo mihin keskustelu pankin kanssa suunnilleen asettuu, mutta lopullinen summa syntyy aivan eri laskelmasta.
Mistä nyrkkisääntö pettää
Sääntö katsoo vain tuloja. Pankki katsoo mitä tuloista jää jäljelle.
Kaksi hakijaa, molemmilla 4 000 euroa kuussa. Ensimmäisellä ei muita lainoja. Toisella opintolainaa 20 000 euroa ja autolaina, joista lähtee yhteensä 400 euroa kuukaudessa. Nyrkkisääntö antaa molemmille 216 000 euroa. Pankki ei anna.
Sama koskee omarahoitusta. Lainakatto rajaa lainan 85 prosenttiin ensiasunnossa ja 80 prosenttiin muissa. Jos säästöjä on 20 000 euroa, ostovoimasi on noin 133 000 euroa riippumatta siitä mitä palkka sanoo.
Mitä pankki oikeasti laskee
Kaksi lukua ratkaisee. Ensin se, paljonko käteen jäävistä tuloista voi mennä asumiseen: käytännössä enintään 35–40 prosenttia, kaikki asumiskulut mukaan lukien. Sitten stressitesti, jossa sama laskelma tehdään uudelleen noin kuuden prosentin korolla.
Stressitesti on se joka yleensä kaataa hakemuksen. Nykykorolla laina näyttää maltilliselta, kuudella prosentilla ei enää.
Esimerkki
4 000 euroa kuussa bruttona, ei muita lainoja, vastike 200 euroa. Asumiseen voi mennä noin 1 400 euroa, josta vastikkeen jälkeen lainanhoitoon jää 1 200 euroa.
Esimerkkikorolla 3,5 prosenttia ja 25 vuoden laina-ajalla 1 200 euron kuukausierä vastaa noin 240 000 euron lainaa. Nyrkkisääntö lupasi 216 000. Tässä tapauksessa pankin laskelma on siis armollisempi kuin nyrkkisääntö.
Toisin päin käy heti kun mukaan tulee opintolaina, pieni omarahoitus tai määräaikainen työsuhde.
Syötä omat lukusi asuntolainalaskuriin ja testaa kestävyys stressitestillä.